среда, 28 марта 2018 г.

tiistai 5. heinäkuuta 2016

tiistai 5. heinäkuuta 2016










Pitkästä aikaa tuli aurinkoinen ja lämmin juhannus. Tänä vuonna halusimme viettää siitä osan omissa oloissamme, luonnonhelmassa ja paikaksi valikoitui meidän perheen "salapaikka" muutaman kymmenen kilometrin päässä kodistamme. Siellä kohisi pieni metsäkoski ja läheltä löytyi myös nuotiopaikka, jossa paistomme makkaraa ja vaahtokarkkia. Ja mitenkä en ennen ollutkaan tajunnut, että metsään voi kuljettaa myös kuohuviiniä ja macaroneja. Nythän nää metsäretket lähtevät ihan uusille urille.


maanantai 2. toukokuuta 2016





Tänään työpäivä käynnistyy kotosalla. Vitsit, miten ihanaa kuunnella avoimen ikkunan äärellä työkoneiden hurinaa, joka sekoittuu lintujen elämää pursuavaan liverrykseen. Ja sitten vielä tuo aurinko - olenko koskaan sanonut, että olen olen ihan kevätihminen? Varmasti miljoona kertaa.


Viime viikolla postiluukusta tipahti tuo uuden karhea pysäköintikiekko Metsä-kuosillani varustettuna! Tätä päivää en olisi kyllä kuunaan uskonut näkeväni - niin koomista! Kiekkoja tekee Saintex Oy, joka valmistaa Suomessa konttoritarvikkeita ja muuta mukavaa, mm. näitä neuvolakortteja. Metsäisiä konttorituotteita sekä pysäköintikiekkoja saa ostettua LifeSaver -nettikaupasta. Kyä vaan on komeeta kääntää kiekkoa nyt!


torstai 21. huhtikuuta 2016







Tulevana viikonloppuna Tampereella taas suunnistetaan taiteen parissa. Taidesuunnistukseen osallistumme mekin, Aino ja minä Nakki ja Kukka -työhuoneellamme. Tämä valoisa ja ihana työtilamme sijaitsee Pyynikin Trikoolla Tampereella. Ovet ovat avoinna klo 11-17, tervetuloa katsomaan mitä kaikkea täällä teemme! Esillä ja myynnissä on maalauksia sekä Kanelikaupan tuotteita tarjoushinnoin.


Tämän päivän Aamulehdessäkin oli meistä mukava ja valoisa juttu, kurkkaa vielä sekin tästä linkistä.


Tervetuloa!


maanantai 15. helmikuuta 2016













Aina säännöllisin väliajoin tulee tarve päästä metsäretkelle. Välillä menen metsään ihan itsekseni, välillä yhdessä lasten kanssa. Läheinen metsämme on koluttu jo aika moneen kertaan ja on aina kiinnostavaa löytää uusia reittejä, uusia puita ja kivenkoloja. Tällä kertaa päädyimme Birgitan polulle Lempäälään. Reitti oli merkitty vaikeakulkuiseksi, jota se varmasti kyllä olikin - tosin meitä se ei haitannut, lumi loivensi juurakot ja metsän monimuotoisuus tuli kauniimmin esille. Oksat olivat täynnä lunta ja ne kaareutuivat polun ylle katoksi, koh-tuu kau-nis-ta.


Tärkeintä metsäretkessä on tietysti eväät ja oikean eväspaikan valinta. Sitä haetaankin ja etsitään huolella ja hiukan ennen kuin alkaa pienimmillä hermo mennä, löytyykin "juuri sopivasti" täydellinen paikka. Leipää, hedelmiä ja keksejä, siinä oli riittävästi tälle retkelle. Tein myös kaakaota - luomu maitoa, raakakaakaota ja sokeria - kannattaa kokeilla, varsinkin jos maitoa ei kuumenna kovin kuumaksi, ettei kaakaon hyvät ainekset tuhoudu.


Kyllä vaan metsässä mielikuvitus laukkaa - retken aikana löydettiin uusi kotimaja, tehtiin kolmen ruokalajin ateria ja heitettiin lunta puroon, joka näytti ihan cocikselta. Ei siinä sen kummempia. Parasta.


keskiviikko 10. helmikuuta 2016






Näinkö tosiaan on, että samassa kuussa tulee jopa kaksiblogipostausta. Johan on markkinat.


Näpsin kuvia aamulla työhuoneella, keitin kahvit ja aloin miettiä päivän työasioita. Tänään työpäivä piti sisällään Papun SS17-malliston kuosien ja printtien viimeistelyä, skype-palaverin Lontooseen, SS16-malliston lanseerauksen suunnittelua, AW16-fiiliskuvien miettimistä, muutama instaus sekä lounashetki Ainon kanssa, jonka aikana kylläkin syntyi annoskateus (itse tehty risotto vs. pakastekuutiokasvissosekeitto, ymmärtänette).


Kyllä, Papu valtaa työpäiväni välillä täysin. Tänään se valtasi myös työhuoneemme vaaterekin - siinäpä näytillä muutama vaate, joita tulee kauppoihin maaliskuussa. Jenkeissä myynnissä jo täyttä häkää, hui!


maanantai 1. helmikuuta 2016




Kun valon määrä lisääntyy ja saa muutaman vapaapäivän pitkän työrupeaman jälkeen, alkaa sitä näköjään kiinnostua vaikkapa leivonnasta, brunssista tai ihan vaan valokuvaamisesta. Sunnuntaina rykäsin ja otin oikein järkkärin esille - räpsin muutaman kuvan oman perheen kanssa vietetystä brunssista. Sen verran voimallinen olo olo oli lauantai-iltanakin, että laitoin tekeytymään leivänkin seuraavaksi aamuksi. Ihan ykkösleipää tuo! Niin vaivatonta ja niin herkullista. Sen kuin lykkää taikinalötkerön kuumaan uuniin ja lopputuloksena on kostea sisälmys ja rapea kuori. Miksi enää tehdäkään mitään muuta leipää?





Syksyllä maalaamani posliinialustat sopivat hyvin myös tarjoilualustoiksi. Täytyypä maalata yksi isompikin versio jossain vaiheessa, jotta leiville on enemmän tilaa. Kahdelle juustokimpaleelle tuo laatta on juuri sopivan kokoinen.




Täydelliset munat.




Viime viikolla kävimme Papun kanssa Pariisissa esittelemässä ensi syksyn mallistoamme. Löysin sieltä ihanan herkkukaupan, josta nappasin koirasuklaata mukaan. Sisältö on aika makeaa, mutta kukapa siitä nyt välittäisi, kun on tuollainen puudeli pykästy kääreen päälle.



torstai 3. joulukuuta 2015








Viime viikolla vietin muutaman rattoisan tunnin Tampereen Ilmarinkadulla Arelan kauniissa liikkeessä. Piirsin heidän näyteikkunoihin kuvioita ja värejä, syysmalliston teemaan sopivasti. Pieniä kolmioita, puoliympyröitä, hahtuvia ja pylpyröitä. Aika meni kuin siivellä Viivin kanssa rupatellessa ja välillä kahvia juodessa. Ja ainahan tuolla Arelan liikkeessä on niin ihana tunnelma, lämmintä ja pehmeää, täydellisiä värejä, täydellistä kashmiria, ah.


Vein putiikkin myytäväksi myös muutaman joulukalenterin, seinäkalenterin sekä Kullankimallus- ja Kuparinhehkukortteja.


Nämä Arelan jouluikkunat kisaavat Design on Tampereen järjestämässä Kaunein jouluikkuna -äänestyksessä, joka on käynnissä 23.12. saakka. Suosikki-ikkunaansa voi äänestää missä tahansa kilpailussa mukana olevissa liikkeissä. Äänestäjien kesken arvotaan 100€:n lahjakortti eniten ääniä saaneeseen liikkeeseen. Lisäksi jokainen putiikki arpoo palkinnon sinne palautettujen äänestyslippujen kesken. Käykää osallistumassa!


Lopussa vielä video siitä, kuinka peilikuvakaunoa kirjoitetaan. Hyvin tarpeellinen ja usein käytetty taito se!


Original article and pictures take kanelimaa.blogspot.com site

Комментариев нет:

Отправить комментарий